No nyt mä käsitän, miks kesästä on niin paljon talvella puhuttu.
Meikäläisellä tämä on siis ensimmäinen kesä, ja oon siitä ottanut ilon irti. Tykkään makoilla auringossa ja pyydystää lentäviä ötököitä. Kaikkein parhaimman makuisia ovat kärpäset. Yhtenä päivänä minulle puettiin päälle pelastusliivit ja minut nostettiin veneeseen. Mua ei yhtään jännittänyt, koska mukaan tulivat nuo tärkeimmät ihmistyypit. Mentiin ihan hiljakseen alkuun, mutta parasta oli kyllä, kun vauhti koveni ja hyppäsin takapenkille kuono vastatuuleen. Se vasta oli menoo!
Sitä ihmettelin, miksi puettiin pelastusliivit, koska kerran osaan uida.
Yhtenä iltana tutkiskelin rantakivikossa vesimittareita ja kalanpoikasia. Kiipesin hieman isomman kiven päälle ja kurkotin veteen nähdäkseni paremmin. Sitten tassu lipesi ja molskahdin veteen. Se oli eka kerta järvessä… Tyypit tuli onneks pikapuoliin ja poimi mut sieltä vedestä. Tassut otti kyllä pohjaan ja hukkumisvaaraa ei ollut. Sen jälkeen sain valtaisan hepulin ja juoksin täysillä pitkin pihaa. Se on hyvä turkinkuivatuskeino. Illalla pääsin vielä saunaan ja uudestaan uimaan. Vesi on ihan kivaa, mutta en mä nyt sinne järveen ihan koko ajan halua. Saunasta tykkään kovasti. Pistän maate ylimmälle rappuselle ja saan siellä myös herkullista kuuppavettä. Parasta on myös järvivesi suoraan järvestä juotuna.
Kesä on siis oikein kivaa aikaa! Lenkillä käydään kesäisin vasta ehtoommalla, kun lämpötila on hieman laskenut.
Ai niin, mä oon harjoitellut laulamista. Laulelin yks ilta hämähämähäkkiä sahan säestyksellä. Siitä on videookin… vaikken tykkää, että mua kuvataan. Meinaa iskee kauhee ramppikuume, kun liikaa kuvataan. Ehkä näette sen videon joskus, jos kehtaan sen julkaista. Mut kuulemma hyvin vedin.
Mun kesäherkku on vesimeloni ja jäätelö. Meillä on tapana käydä jäätelöautolla silloin tällöin ja ens kerralla kuulemma saan ihan omaa jäätelöö. Siellä kun on valikoimissa koirille tarkoitettua jätskiä.
Ens viikolla on juhannus, joten juhlitaan keskikesän juhlaa nätisti. Siitä kuulemma alkaa sitten kesäloma, joten kirjoittelen seuraavan kerran lomakuulumiset elokuussa. Mitähän kesäloma tuo tullessaan… Innolla odotan!