
Ravintola Brewe ei ole tyypillisin tapahtumapaikka seurakunnan tapahtumille. Tyypillinen ei ole kirkonemäntien tuleva tapahtumakaan. Kyseessä on oluen maistelun, kristillisen kulttuuriperinnön ja virsien veisuun yhteenliittymä, jollaista ei monesti ole tarjolla.
Vaan mitä tekemistä oluella on kristillisen kulttuuriperinnön kanssa? Tähän kysymykseen tilaisuudessa vastaa tutkija Marja Tanhuanpää. Hän on perehtynyt kristilliseen kulttuuriperintöön laajalti ja sen ohella myös oluen kristilliseen historiaan.
–Vaikka olisi mitä mieltä oluesta, on fakta, että oluella on kristillinen historia. Esimerkiksi kirkko on määritellyt ja määrittelee osin edelleenkin ruokajärjestystä, jossa olut on joskus luokiteltu nestemäiseksi leiväksi, jota on siksi saanut juoda paaston aikana, Tanhuanpää paljastaa aiheesta.
Martti Lutherin hän mainitsee olleen suuri olutmies, jolta on säilynyt paljon olueen liittyviä ajatuksia. Mikael Agricolan osuus oluthistoriassa nostetaan myös esiin.
Huittisten seurakunnan vs. kirkkoherra Outi Tukia-Takala huomioi, että tilaisuuteen on juuri nyt oivallinen mahdollisuus, kun seurakunnan palveluksessa työskentelee aiheen asiantuntija. Tanhuanpää suorittaa Huittisten seurakunnassa esineinventointia, mikä on myös selvästi kristilliseen kulttuuriperintöön liittyvää työtä.
–Hänen työnsä saa näin uusia muotoja, muotoilee Tukia-Takala.
Tapahtuman lähtöajatus syntyi Tanhuanpään ja kirkonemäntien yhteisissä keskusteluissa. Kirkonemäntien Merja Evala tarttui ajatukseen ja tapahtumaa alettiin suunnitella. Tukia-Takalan suunnasta tapahtuma sai heti vihreää valoa.
Hän sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että seurakunnassa järjestetään ja kokeillaan uudenlaista ohjelmaa. Erityisen tyytyväinen hän kertoo olevansa siihen, että tapahtuman tiimoilta tehdään yhteistyötä paikallisen yrityksen kanssa. Hänen kotiseurakunnassaan Turun tuomiokirkkoseurakunnassa järjestetään viini ja virsi -iltoja samankaltaisella kaavalla, yhteistyössä paikallisen viinibaarin kanssa.

Ravintola Brewe oli kirkonemännille ilmeinen valinta paikaksi. Brewe on paikallisille "tuttu talo" ja pystyy tarjoamaan tilaisuuteen soveltuvat tilat sekä järjestämään tarjoilun. Maisteltavat oluet liittyvät kirkolliseen historiaan ja on valittu Tanhuanpään ja Brewen ravintoloitsija Susanna Lehtisen yhteistyöllä.
Maistelupakettiin valittiin neljä erilaista luostariolutta, joiden kanssa tarjoillaan pientä suolapalaa. Kirkonemännät huomauttavat, että maistelupaketin ostaminen ei ole välttämätöntä, vaan tilaisuuteen voi osallistua muutenkin.
Lehtisen mukaan ehdotus tapahtumasta tuntui aluksi oudolta, mutta hän lähti kuitenkin mielellään mukaan. Hän kehuu seurakunnanemäntien rohkeutta järjestää tällaista tapahtumaa. Kirkonemännät tiedostavat, että tilaisuus tulee jakamaan mielipiteitä, mutta he eivät anna sen häiritä.
Vs. kirkkoherra Tukia-Takala ja tutkija Tanhuanpää korostavat tilaisuuden pohjautuvan kirkolliseen kulttuuriperintöön. He kuuluvat kumpikin Turun arkkihiippakunnan kulttuuriperintötyöryhmään ja kertovat tapahtuman olevan myös osa sitä työtä.
Tapahtuma järjestetään 16. maaliskuuta. Esitelmöinnin ja olutmaistiaisten välissä tilaisuudessa lauletaan virsiä tangoprinssi Petri Kiisken johdolla. Virsiä ei vielä ole lyöty lukkoon, mutta Kiisken mukaan pysytellään mieluiten tuttujen virsien parissa, joita on helppo ja mukava laulaa.
–Virsiähän on muutama sata, joten valinnan varaa on, Kiiski naurahtaa.
–Otetaan sellaisia, joissa on vähän meininkiä, ehdottaa tilaisuuden juontotehtävistä vastaava "ruustinna" Auli Airas-Laitila.
Tapahtumatiedot
Olutta ja virsiä -tilaisuus ravintola Brewessä su 16.3. kello 16 alkaen