Yllätykset on kivoja! Helatorstaina pitkän rauhallisen aamun katkaisi, ihmistyypin kiljahdus: Jes! Pian on talo täynnä käppänöitä. Se siitä rauhallisesta päivästä. Siitä alkoi mahdoton ralli, huushollin pikasiivous ja kinkkupiirakka uuniin. Uunin herkullisia tuoksuja haistellessani, tiesin, että pian on tulossa vieraita. En tosin osannut lainkaan aavistaa, että kylään on tulossa omia sukulaisiani.
Ei aikaakaan, kun ovikello pirahti. Minähän ilmoitan heti haukunnalla, että kotona ollaan. Oven takana oli jotenkin tuttu tyyppi… hetken nuuskuteltuani taisin tunnistaa naistyypin omaksi kasvattajakseni. Siitä on jo puolitoista vuotta aikaa, kun hänet viimeksi näin. Silloin oma laumani haki minut pois hänen luotaan.
Seuraavaksi mentiin ulos. Kuulin takapihalle jokseenkin tuttua ääntä. Iloinen haukunta kuului ja lähestyi. Takapihan portti aukeni ja kauhukseni sekä ilokseni huomasin, että nyt on porukkaa ja vielä ihan samannäköistä partaposse-porukkaa. Hännät heilui ja tervehdykset tehtiin ihan jokaisen kanssa. Huomasin joukosta myös oman äitini, Idan. Kaiken kaikkiaan parrakkaita vieraita tuli kylään viisi kappaletta. Pienin porukasta oli vasta 12-viikkoinen touhumimmi Veera.
Kyllä tunnistin porukan ja tutustuminen kävi nopeasti. Esittelin reviirini ja siellä sitten juostiin pari tuntia, leikittiin ja nuuskuteltiin. Ihmistyypit huomasivat myös, että porukassa oli vauva-aikojeni ystävä musta käppänä, joka on samaa ikää kuin minä. Meillä leikit jatkuivat sujuvasti siitä, mihin ne viimeksi puolitoista vuotta sitten jäivät. Ajettiin toisiamme takaa ja kirmattiin. Lopuksi saimme herkkutikut ja niitä pureskeltiin sulassa sovussa nurmikolla. Ihmistyypit joivat kahvit ja ihme kyllä piirakka muistettiin ottaa pois uunista jossain välissä. Sitten tuli haikeus, kun sukulaiset lähtivät omaan kotiinsa. Onneksi he asuvat melko lähellä, niin joskus voidaan tavata uudelleen.
Huh huh, olin aivan poikki vierailusta. Makasin koko loppupäivän, eikä mikään kiinnostanut, ei edes palloleikit. Illalla, kun sänkyyn pääsin, Nukku-Matti tuli heti. Nukuin sängyssä pitkin pituuttani ihan koko yön. Aamulla kymmenen aikaan mua heräteltiin, ja siitä taas uusi päivä alkoi.
Oli kiva nähdä sukulaisia ja varsinkin äitiä. Minulle on kuulemma periytynyt vahvasti äitini ääni. Joikaamme samalla tavalla, vissiin sillai hyvin tyttömäisesti. Ja komennusääni on ihmistyyppien mielestä röhkimisääni, vaikka omasta mielestäni se on hurja murahdus. Ei ole omena kauas puusta pudonnut kuulemma!
