Ladataan ilmoitusta
Lukijan sana 2.6.2024 16:00Tilaajille

Johdonmukaisuutta koulutuspoliittiseen päätöksentekoon

Arkistokuva.
Arkistokuva.

Suomen julkisen talouden tila on ollut jo pitkän aikaa huolestuttava. Tarpeita ja menoja onvaltavasti, tuloja niiden kattamiseksi yhä vähemmän. Ymmärrän ja arvostan hallituksen toimiavaikeassa tilanteessa. Säästöjä ja sopeutuksia on tehtävä, vaikka ne kipeiltä tuntuvatkin. Yhdessä asiassa on kuitenkin pakko kritisoida omiani: Kyse on toisen asteen maksuttomuuden rajaamisesta sen kalenterivuoden loppuun, jonka kuluessa opiskelija täyttää 18 vuotta. Selkosuomella tämä tarkoittaa lukio-opiskelijoiden kohdalla sitä, että käytännössä opiskelijat velvoitetaan maksamaan opintojensa viimeinen puoli vuotta itse. Johdonmukaisuuden puutteen lisäksi, näen päätöksessä opettajan ammattini kautta ainoastaan negatiivisia vaikutuksia suhteutettuna arvioituihin, valtiontalouden kannalta pieniin, säästöihin.

Tilaajalle

Haluatko lukea koko artikkelin?

Artikkeli on luettavissa Lauttakylä-lehden tilaajille. Voit tilata myös vuorokauden lukuoikeuden kaikkeen lauttakyla.fi sisältöön 3 eurolla.

Voit uusia aiemman tilauksesi käden käänteessä kirjautumalla ensin OmaLauttakylä-palveluun omalla tunnuksellasi.

 

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa