Tasapuolisuuden nimissä olen sitä mieltä, että juhannuskoivun valintaan on suhtauduttava vähintään yhtä pieteetillä kuin sen serkun joulukuusen valintaan. Niinpä olen vuoden ympäri katsellut metsässä liikkuessani sopivia juhannuskoivuja. Liian harva, liian laiha, valinta ei ole helppoa. Tavoitteeni on tällä kertaa valita trendikäs koivu. Sellainen, josta on kestävän kehityksen nimissä pitkään iloa ja mahdollisimman monelle.
Hyvässä juhannuskoivussa yhdistyy monta asiaa. Se on tietysti juhlava ja tuuhea, ja se kokoaa suvun ja ystävät ympärilleen. Koska muu perheeni on reissussa juhannuksen, meinaan hieman soveltaa juhannuskoivuun liittyviä traditioita uuteen uskoon. Yhteisen ilon nimissä puun koko, pituus ja paksuus, lienevät merkittävimmät tekijät. Puu voidaan kaataa aivan juhannuksen loppumetreillä ja kuljettaa sopivasti kotiin, kun jussin juhlijat palailevat reissuiltaan virkistyneinä.
Kun koko perhe on koolla, voimme aloittaa yhteisen puuhastelun puun ympärillä. Aluksi karsitaan oksat ja tehdään parhaista vihtoja koko talveksi niiden vihtamestarin ohjeiden mukaan, joita voi tästäkin lehdestä opiskella.
Mutta ilohan oikeastaan vasta alkaa oksien karsinnasta. Voimme vihtasavotan jälkeen pätkiä puun ja halkoa sen klapeiksi. Siinä riittää riemua moneksi ehtoopuhteeksi. Lämmin, hien otsalle nostava, keskikesän tunnelma pysyy yllä, vaikka kuukausikin vaihtuisi.
Heinäkuuksi toivotaan hyvää hellettä, että klapit saadaan kuivumaan. Sen jälkeen ne voidaankin pinota kauniisti. Monet ovat innostuneet rakentelemaan klapipinoista ihan mökkejä tai patsaitakin. Saapa nähdä, kuinka teinit meillä innostuvat. Ovathan he tietokoneella yhdessä ohjelmassa rakentaneet yhtä sun toista sellaisista klapin muotoisista palikoista. Toivottavasti eivät vaan innostu niin paljoa, ettei hienoja teoksia lopulta raskita polttaa saunan pesässä talvella.
Kaikkea puuhun sitoutunutta hiiltä ei tosin kannatakaan polttaa taivaalle. Jotta juhannuksesta jäisi pysyvä muisto, jokaiselle varataan puusta kalikka. Siitä kukin vuolee oman puulusikan. Lusikasta on iloa koko loppuelämän ajan. Ja luultavasti, kun juhannuspuupuuhistamme tulee jo ensi vuonna traditio, kertyy jokaiselle perheenjäsenelle lopulta vuosilusikkakokoelma. Siinä on nuorten miesten mukava perustaa perhettä, kun on jo tuota astiastopuoltakin sitten valmiina. Tai kutsua kavereita opiskelijakämppään lusikoimaan vaikka hernesoppaa.
Pitäisikö saman tien kaataa useampikin juhannuskoivu? Tai sitten panostan puusouviin vasta puolen vuoden päästä, jouluna.
