Kohtasin elämäni raskaimman surun kesällä, kun isäni Arto kuoli. Sitä hetkeä en varmasti unohda milloinkaan, mutta en myöskään rakkaita muistoja ja opetuksia, joita isältäni sain. Hän oli kuin yksi parhaista ystävistäni. Jos on joskus kysytty, ketä henkilöä ihailen eniten, olen vastannut ylpeänä: isääni ja äitiäni. Lieneekö syy viisaudessa, tarinallisissa kokemuksissa ja elämisen taidoissa, joista olen saanut mallia, vai kenties jossain vieläkin isommassa.