Linja-autoasema. Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston sisätiloja sekä julkisivua. Vilaus keskustaa.
Huittinen ei ole sarjakuvien vakiomateriaalia, mutta Hayossa opiskelleen kokemäkeläisen Saija ”Saiccu” Ketolan Pari suhdetta -sarjakuvan ruuduissa huittislaisille tuttuja paikkoja vilahtaa. Ketolan sarjakuvaruutuihin voi tutustua Vampulan kirjaston näyttelyssä.
Pari suhdetta ilmestyi pari vuotta sitten verkkosarjakuvana, tänä vuonna Suuri Kurpitsa -kustantamo julkaisi Ketolan omaelämäkerralliset ruudut kirjana. Näyttelyn pitäminen Pari suhdetta -kuvista on Ketolalle itsestään selvyys.
– Siihen on parikin syytä. Haluan tuoda esille oman teokseni kautta enemmän suomalaista sarjakuvaosaamista sekä kotiseutuani. Huittisten ja Kokemäen lisäksi maisemissa vilahtelee Harjavalta ja ruudun verran myös Poria.
Tekijä kertoo, että Pari suhdetta kertoo tarinan epävarman teini-ikäisen tytön ensiaskelista aikuistumiseen ja seurustelukuvioihin.
–Tarina sijoittuu 2000-luvun alkuun, joten myös nostalgiaa on tiedossa roppakaupalla. Vaikka sarjakuva keskittyykin parisuhteisiin, niin se sivuaa myös ystävyyssuhteita sekä mielenterveyden ongelmia.
–Suunnitellessani Pari suhdetta -sarjakuvaa ajattelin, että se olisi humoristinen katsaus parisuhdesekoiluihin varhaisaikuisuudesta, mutta halusin lähteä kertomaan tarinaa aivan alusta eli teiniajoista asti. Siitä muotoutuikin hyppy nuoren ihmisen suuriin tunteisiin ja hormonimyrskyihin nostalgiakuorrutuksella.
– Sanomaksi muodostui, miten kaikesta selviää ja kaikki järjestyy, vaikka juuri sillä hetkellä ei siltä tunnukaan. Alleviivaan tunnetaitojen tärkeyttä, Ketola taustoittaa.
Vampulan näyttelyssä näkyvä tyyli on ainakin sarjakuvan osilta ominta tällä hetkellä.
–Tyyli totta kai muokkaantuu ja kehittyy koko ajan. Minulta onnistuu semirealistinen kuvitustyylikin, jota olen käyttänyt muun muassa lemmikkimuotokuvien tekemisessä, Ketola kertoo.
Pari suhdetta -sarjakuvassa on mustaa, valkoista ja harmaata.
–Olin silloin vielä epävarma värien käytöstä, joten oli helppoa turvautua harmaan sävyihin.
–Näkisin itsessäni samaa. Pikkuhiljaa olen uskaltanut käyttää omia värejäni ja tuoda niitä enemmän esille.
Ketola kertoo, että työn alla on jo seuraava sarjakuva, joka poiki käsikirjoitusvaiheessa rinnakkaistöitäkin. Käsikirjoitus on nyt aikalailla valmis.
–Aluksi ajattelin jatko-osaa Pari suhdetta -sarjakuvalle, mutta sitä joutuu vielä odottamaan. Nimittäin tämä sarjakuva, jota nyt työstän, kiilasi väliin. Asiat ovat loksahdelleet sen verran kohdilleen tarinan ja sen aiheen kanssa, että aion takoa kun rauta on kuumaa.
Ketola ei vielä halua kertoa tarkemmin uudesta sarjakuvastaan.
–Sen verran paljastan, että tämäkin tarina liittyy omaan elämääni ja käsittelee ihmissuhteita.
Päivitetty klo 20.23 korjaamalla kuvatekstiin, että näyttely on Rauman sijasta ollut Porissa. Rauman näyttely on tulossa joulukuussa.
Tapahtumatiedot
Sarjakuvanäyttely Vampulan kirjastossa 23.10. asti