Vampula-viikon tapahtumat Yrittäjätorilla pääsee pitkästä aikaa avaamaan Vampula Rock.
–Perinteinen rockimme on ollut tauolla koronavuosien ajan, mutta nyt päästään vihdoin nauttimaan livemusiikista yhdessä, iloitsee Krista Salminen Vampulan Yrittäjistä.
Tänä vuonna Yrittäjäsuulin lavalle nousevat sekä covereita että omia kappaleitaan esittävä satakuntalainen rock-yhtye The Mint Freaks ja huumoriorkesterina tunnetuksi tullut Turo's Hevi Gee. Yhtyeen tavaramerkki on tuttujen hittien muokkaaminen ihan omaan humoristiseen sävyynsä.
Salmisen mukaan Vampula Rockia on odotettu ja kaivattu, niin monta vuotta se on ollut Vampula-viikon ohjelmistossa.
–Yleisöä paikalla on ollut aiemmin vähän vajaat 200. Toivotaan tietenkin, että vähintään sama määrä ihmisiä löytäisi tälläkin kertaa tiensä tapahtumaan.
Yrittäjätorin ravintola on auki rock-iltana sekä tuttuun tapaan koko Vampula-viikon ajan. Krista Salminen vastaa tänä kesänä sen toiminnasta. Tilitoimistoyrittäjänä työskentelevä Salminen paljastaa palaavansa ravintoloitsijana nuoruuden ammattihaaveensa äärelle.
–Ajattelin yläasteen jälkeen, että baarimikon työ voisi olla mielenkiintoista ja kesäravintolan pitäminen on loistava idea harrastaa päätyön ohessa, hän nauraa.
Salminen kertoo esimerkkinsä kannustaneen myös muutamat muut innostuneet apukäsiksi ravintolaan.
–Yllättävän moni on paljastanut, että on aina halunnut kokeilla baarimikon hommia. Nyt siihen on sopiva tilaisuus.
Salminen tunnustaa innostuksensa näkyvän Yrittäjätorin ravintolan valikoimassa.
Ravintolan aukioloajat painottuvat viikonloppuihin ennen ja jälkeen Vampula-viikon, mutta Salminen kertoo sen palvelevan myös parina viikonloppuna myöhemmin kesällä.
Tapahtumatiedot
Vampula Rock pe 30.6. Vampulan Yrittäjätorilla
Kello 18 alkava tapahtuma on maksullinen ja K18