–Metsämörri harvoin itse näyttäytyy retkillä, mutta saattaa jättää lapsille viestejä tai lapset voivat jättää sellaisia Metsämörrille, kertoo Tuula Kaasalainen, joka vetää Huittisten Ladun ja Polun Metsämörri-retkiä lähiluontoon.
Itse aktiivisesti luontoliikuntaa jo viidentoista vuoden ajan harrastanut Kaasalainen kävi viime vuonna retkien järjestämiseen vaadittavan koulutuksen.
–Viime vuonna järjestimme yhden retken, mutta tälle vuodelle on suunnitteilla kaksi, kertoo Kaasalainen.
Ensimmäinen, kaikille avoin ja ilmainen retki järjestetään 22. toukokuuta Pyölönvuoren kupeessa Laturinteellä.
–Paikalle on helppo löytää, retki lähtee Ladun ja Polun mökiltä.
Retki kestää noin puolitoista tuntia ja sen aikana kierretään noin kilometrin mittainen reitti.
–Opetellaan havainnoimaan asioita luonnossa, kuunnellaan ääniä ja vaikka matkitaan sitä, kuinka puut huojuvat. Samalla opetellaan leikkimään luonnossa luontoa kunnioittaen. Sinne ei viedä mitään, eikä sieltä tuoda mitään pois. Parhaiten retket soveltuvat ehkä 5–7-vuotiaille.
Retken jälkeen paistetaan makkaraa.
Kaasalainen kertoo, että Metsämörri-retken rastit jäävät metsään toukokuun loppuun asti.
–Siellä saa siis käydä kiertämässä polun omatoimisestikin silloin, kun omaan aikatauluun sopii parhaiten. Rastit ovat selkeän polun varrella, joten pelkoa eksymisestä ei ole.
Mikä Metsämörri?
Suomen Ladun lastentoiminnan vankka kulmakivi on metsämörritoiminta. Metsämörri-satuhahmo innostaa lapset lähiluontoon leikkimään, liikkumaan, ihmettelemään ja tutkimaan. Keskeistä toiminnassa on ilo, kiireettömyys ja kokemuksellisuus.
Metsämörri on luontoa rakastava ja suojeleva satuhahmo, jonka on alun perin luonut ruotsalainen Gösta Frohm ollessaan luontoretkeilyä edistävän Friluftsfrämjandet-järjestön luontoretkeilyohjaaja 1950-luvulla.
Tapahtumatiedot
Metsämörri-retki Laturinteen maastossa, Pyölönvuorentie 70, ke 22.5. klo 18