Maisemia Suomesta ja ulkomailta. Yksityiskohtia pihoilta ja puutarhoista, sekä muuta luontoa. Hiukan ihmismuotokuvia ja muutama tauluun ikuistettu eläin.
Muun muassa näitä on taideseura Indigon vuosinäyttely, joka täyttää Huittisten kirjaston Hermanni-salin sekä aulan. Viimeinen näyttelypäivä on 28.9.
–Näytteilleasettajia on tänä vuonna runsaasti, 17 henkilöä. Mukana on myös indigolaisittain uusia tekijöitä, ensi kertaa näyttelyyn osallistuvat Sirpa Cowell, Arto Perkola ja Markku Ylipää, kertoo Indigon Sirpa Luukkonen.
Teoksia tai teossarjoja on näyttelyssä esillä 47. Yksittäin laskettuna teosten määrä on reilut viisikymmentä.
Tämän vuoden Indigo-näyttelyn erityispiirre on se, että esillä on vain maalauksia.
–Joskin usein tekniikoin työstettyjä, Luukkonen sanoo.
Vampulan kirjaston syyskuun näyttelyssä eletään todeksi lasten haaveita ja toiveita. Unelmallinen minä – lasten unelmat kuvina -näyttely on Porissa toimivan lasten ja nuortenkeskus Kruunupään kiertonäyttely.
Näyttelyssä on sekä valokuvia että ääniteos. Kruunupään verkkosivulla todetaan: ”Annetaan kaikenlaisten unelmien tulla esiin. Ujosti kuiskatut sekä mahtipontisen suuret unelmat. Jokainen on arvokas ja tärkeä kuultavaksi. Ja nähtäväksi.”
Näyttelyssä esiteltäviä unelmia on pohdittu porilaisessa Pilke-päiväkodissa kesällä 2021. Lasten kanssa unelmoi kuvataiteilija Annukka Puuska.
Tapahtumatiedot
Näyttely Huittisten pääkirjastossa 28.9. asti ja Vampulan kirjastossa 2.10. asti