Ladataan ilmoitusta

Ilma-akrobatiaa ja pyörähurjapäitä – Sirkus Finlandia saapuu Huittisiin

Espanjalainen sirkustähti Steven Ferreri tekee Sirkus Finlandian esityksissä voltteja ja hyppyjä vaijerilla. Kuva: Miikka Varila
Espanjalainen sirkustähti Steven Ferreri tekee Sirkus Finlandian esityksissä voltteja ja hyppyjä vaijerilla. Kuva: Miikka Varila

Suomen kansallissirkuksena pidetty 48-vuotias Sirkus Finlandia kiertää parhaillaan Suomea ja saapuu elokuun ensimmäisiksi päiviksi Huittisiin.

Vanhalle urheilukentälle pystytettävässä teltassa esitystä tähdittävät muun muassa kotimaisiin sirkushuippuihin kuuluvat ilma-akrobatiaa tekevät Pauliina Koskinen ja Sara Myöhänen sekä lajin nouseva tähti Emma Ollikainen, ukrainalaiset BMX-pyörien hurjapäät, meksikolainen pallo-akrobatiataitaja, australialainen miekannielijä sekä espanjalainen jonglööri.

Sirkus Finlandian toimittamassa tiedotteessa todetaan sirkuksen nykyartistien olevan kuin oman alansa rocktähtiä; karismaattisia, kunnianhimoisia, kansainvälisillä vesillä viihtyviä – ja sosiaalisessa mediassa tuhansien fanien seuraamia.

Sirkuksessa koko ikänsä viettäneen sirkusjohtaja Calle Jernström juniorin mukaan uutta ohjelmistoa kootessa on huomioitava suomalaisten korkeat odotukset sirkukselta: esityksessä tulee olla mukana sopivasti huumoria, todellisia taidonnäytteitä ja huimasti jännitystä.

Tirehtöörin mielestä sirkusviihdettä on tärkeää ja tarpeellista viedä isojen kaupunkien lisäksi myös pienemmille paikkakunnille.

–Yhteisen kokemuksen tuottaminen on meille merkityksellistä jokaisessa vierailukohteessa, hän toteaa tiedotteessa.

Paikkakuntia käynnissä olevalla kiertueella on kaikkiaan liki 80.

Tapahtumatiedot

Sirkus Finlandia Huittisten vanhalla urheilukentällä pe 2.8. klo 18.30 ja la 3.8. klo 17

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa