Ladataan ilmoitusta

Kravatit kissoiksi, nilkkasukat nukeiksi – Takatikissa kierrätetään

Takatikin tekemisissä ja juhlanäyttelyssä kierrätys on kunniassa.

Kierrätysajatus näkyy vahvasti Takatikin käsitöissä. Anna-Maija Laakso (vas.), Sirpa Peltoniemi ja Aune Puntala esittelevät juhlanäyttelyyn tulevia kissoja, jotka on tehty vanhoista kravateista. Kuvat: Sari Mäkelä
Kierrätysajatus näkyy vahvasti Takatikin käsitöissä. Anna-Maija Laakso (vas.), Sirpa Peltoniemi ja Aune Puntala esittelevät juhlanäyttelyyn tulevia kissoja, jotka on tehty vanhoista kravateista. Kuvat: Sari Mäkelä
Sari Mäkelä

Huittislaisen käsityöyhdistys Takatikin juhlanäyttely peilaa käsityöharrastajien 20 vuoden ahkeraa, innokasta ja taitavaa tekemistä. Irjanpirtille kahteen kokoontumistilaan on pystytetty ensi viikonlopuksi värejä pursuava näyttely, jossa riittää katsomista.

–Näyttelyssä on mahdollisimman laajasti töitä koko 20 vuoden ajalta, koska Takatikissä on tehty käsitöitä hyvin monipuolisesti risutöistä neuleisiin ja virkkauksiin, kertoo näyttelyä koonnut Aune Puntala.

Hänen lisäkseen näyttelytoimikunnassa ovat Anna-Maija Laakso, Anna Peltonen, Sirpa Peltoniemi ja Leena Räikkä.

Juhlanäyttelyyn on koottu myös pienet kokonaisuudet patalapuista ja neulatyynyistä.

s_takatikin näyttely2.JPG
Vanhoista nilkkasukista syntyy uniikkeja nukkeja. Sukan suu on hiusten alla. Alkuperäisestä käytöstä antaa vihjeen kokonumero.

Ompelun ja neulomisen lisäksi takatikkiläiset ovat huovuttaneet, värjänneet, nyplänneet, kirjoneet, kutoneet poppanaa, keinutuolinmattoja ja pyyheliinoja sekä tehneet kankaanpainantaa ja tilkkutöitä. Pärekoreja on maalattu, tölkkejä on koristeltu servieteillä, on tehty monenlaisia nukkeja ja nalleja sekä apupupuja Huittisiin muuttaneille pakolaislapsille.

Aune Puntala kertoo, että hyväntekeväisyys on tärkeää takatikkiläisille. Alusta asti yhdistys on lahjoittanut villasukat ja virkatun tai tilkuista tehdyn peiton vuoden ensimmäiselle vauvalle.

–Ukrainaan on laitettu useampaan kertaan lähetys - sotilaille sukkia, lapsille tumppuja ja sukkia, aikuisille sukkia ja tumppuja sekä perheille äiti-lapsi -kasseja, joissa oli peitto, sukkia, ruokalappu, virkattu unilelu, shampoota ja saippuaa.

s_takatikin näyttely8x.jpg
Apupupuja lasten iloksi.

Takatikki on muistanut sukilla myös huittislaisia koronahoitajia, hoitokoteja ja pelastusarmeijaa. Junasukkia ja “nuppupeittoja” on tehty Satasairaalaan yhdessä Tilkaplikkojen kanssa.

Huittislaiseen päiväkotiin on tehty ruokalappuja, ensi- ja turvakoteihin on lähetetty peittoja huiveja ja sukkia, Inkeriin vanhainkotiin peittoja, tumppuja sukkia ja yhdistyksen alkuaikoina peittoja Venäjälle lastenkotiin.

s_takatikin näyttely7x.jpg
Takatikkiläiset tekevät tilkuista niin peittoja, seinävaatteita kuin tyynyjäkin. Anna-Maija Laakson (vas.), Sirpa Peltoniemen ja Aune Puntalan esittelemissä tyynyissä on myös kirjontaa ja vanhoja pitsejä.

–Takatikin toiminnassa on vahva kierrätysajatus. Käytämme paljon sellaista, mitä toiset ovat hylänneet. Kirpputoreilta hankimme muun muassa kankaita. Yhdistyksemme pitkäaikainen puheenjohtaja Riitta Härkälä on erittäin hyvä keksimään kivaa tekemistä ja löytämään materiaaleja, kiittelee Puntala.

–Takatikkiläiset hankkivat materiaaleja itsekin. Otamme myös vastaan lahjoituksena lankaa ja kankaita.

s_takatikin näyttely9x.jpg
Vanhoista pöytäliinoista, napeista ja lakanan pitseistä tehty seinävaate.
s_takatikin näyttely11.JPG
Langanlopuista syntyy taideteos seinälle ja kransseja.

Takatikki toimi viisi ensimmäistä vuottaan Rekikosken kylätalolla, sitten toiminta siirtyi Irjanpirtille Räikänmaahan. Takatikin neulekahvila on koonnut käsitöiden harrastajia keskustassa kymmenen vuoden ajan - aluksi kokoonnuttiin kahvila Piparmintussa, nykyään Toripuodissa.

Takatikissa toimii myös Saviojan-Rinteenmaan sukkapiiri, joka kokoontuu kerran kuukaudessa kodeissa.

Takatikkiläisten määrä on laskenut hiukan vuosien mittaan, nyt heitä on parin kolmenkymmenen väliin.

s_takatikin näyttely3.JPG
Ikkunaa koristaa unisieppari.
s_takatikin näyttely4.JPG
Pöydällinen pyöreitä, virkattuja mandaloita.

Irjanpirtillä näyttelyä koonneet Aune Puntala, Anna-Maija Laakso ja Sirpa Peltomäki toivovat, että käsitöistä innostuneet lähtisivät mukaan.

–Esimerkiksi villasukkien neulominen on nykyään suosittua. Nuoretkin voisivat innostua niistä. Ryhmässä saa aina apua, jos ei osaa, Puntala sanoo.

–Kyllä, neuvoja saa, kun ei osaa esimerkiksi takapuolipylvästä, lisää Peltomäki nauraen.

Laakson mielestä Takatikin antia ovat tuttujen tapaaminen ja uusien ideoiden saaminen.

Takatikin 20-vuotisjuhlanäyttely on ilmainen. Näyttelyssä julkistetaan juhlasukkakilpailu.

s_takatikin näyttely10.JPG
Virkattuja shaaleja.
s_takatikinnäyttely1x.jpg
Juhlanäyttelyssä on monen monituista nukkea. Kuvassa olevat pisimmät nuket ovat Tilda-nukkeja.
s_takatikin näyttely 12x.jpg
Neulatyynyt on koottu omaksi kokonaisuudekseen.
s_takatikin näyttely13.JPG
...kuten myös patalaput.

tapahtumatiedot

Takatikin juhlanäyttely Irjanpirtillä Räikänmaassa 19.-20.10. klo 10-16

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa