Lions Club Huittinen/Gerda ja Huittisten kaupunki järjestävät Hyvän olon tapahtuman Risto Ryti -salissa sunnuntaina 17. syyskuuta.
Tapahtumassa mukana olevilta paikallisilta ja lähikuntien yrityksiltä saa vinkkejä ja virikkeitä hyvään oloon. Ohjelmassa on muun muassa paikallisten yritysten muotinäytöksiä ja luennot Uni ja lepo -keinoja parempaan uneen sekä aiheesta niskan, hartian ja kasvojen kehonhuolto.
Ryti-salin aulassa on liki parikymmentä yritystä tuote- ja myyntipisteineen.
Tapahtuma on maksullinen. Tuoton Gerda ohjaa paikallisesti hyväntekeväisyyteen.
–Järjestimme vastaavan tapahtuman täysin talkoovoimin ensimmäisen kerran syyskuussa 2019. Tapahtuma sai hyvän vastaanoton, ja sen järjestämistä toivottiin uudelleen, kertoo Gerdan presidentti Helena Brunnila.
Brunnila korostaa, että LC Huittinen/Gerda haluaa laittaa hyvän kiertämään.
–Olemme monessa mukana. Parhaillaan hankimme ulkosoitinlaitteita lasten Leijonapuistoon ja apulaitetta erityistä tukea tarvitsevien asuntolaan. Jaamme myös stipendejä koululaisille, järjestämme jouluruokailun vuosittain eri kohderyhmille muiden paikallisten klubien kanssa, olemme mukana järjestämässä Unilelut yökylässä kirjastossa -tapahtumaa ja nyt kolmatta vuotta olemme olleet mukana kunnostamassa retkeilyalue Saaren tilaa kolmen muun yhdistyksen kanssa.
tapahtumatiedot
Hyvän olon tapahtuma Huittisissa Risto Ryti -salissa su 17.9. klo 11–16