Ladataan ilmoitusta

Hykerryttävää hauskuutta luvassa koko perheelle – Teatteri Hirvenpää esittää Onnelin ja Annelin

Anneli (Amanda Sivunen) emännöi näytelmässä muun muassa Tingelstiina ja Tangelstiina Vappusta, joita näyttelevät teatterin konkari Erja Urvikko-Vainio (vas.) ja Taini Rantanen.  Kuvat: Soile Vahela
Anneli (Amanda Sivunen) emännöi näytelmässä muun muassa Tingelstiina ja Tangelstiina Vappusta, joita näyttelevät teatterin konkari Erja Urvikko-Vainio (vas.) ja Taini Rantanen. Kuvat: Soile Vahela
Soile Vahela

Huittislaisen Teatteri Hirvenpään kesän näytelmäksi valikoitui näytelmä, joka kertoo reippaista ja rehellisistä kaveruksista Onnelista ja Annelista. Kaksikko on tuttu Marjatta Kurenniemen kirjoista.

Metsäpirtillä Vampulan Salmenojalla esitettävän näytelmän ohjaa teatterin pitkäaikainen aktiivi Anette Kylä-Liuhala.

–Aloitimme harjoitukset tammikuussa Huittisten Meijerillä ja toukokuun alussa siirryimme harjoittelemaan Metsäpirtille.

–On hienoa, että olemme saaneet tälläkin kertaa mukaan uusia lapsia ja nuoria. Pekin roolissa loistaa ensikertalainen Riia Laaksonen. Ja myös orpolapset June Aalto, Anttoni Eklöf, Aada Suutarinen ja Jusa Lahti ovat uusia harrastajia.

Kylä-Liuhala kertoo, että Onneli ja Anneli valikoitui kesän näytelmäksi, koska he halusivat tehdä koko perheen näytelmän.

–Ja koska meillä oli tarpeeksi innokkaita näyttelijöitä, jotka sopivat näihin rooleihin.

Ohjaajan mukaan katsojille on luvassa näytelmä parhaista kaveruksista, joka on iloinen tarina täynnä hauskoja hahmoja ja omituisia tilanteita.

–Näytelmä on kokonaisuudessaan hykerryttävän hauska, Kylä-Liuhala lisää.

Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjat on näytelmäksi kirjoittanut Eppu Nuotio ja Tuutikki Tolonen.

Näytelmä alkaa, kun parhaat kaverit Onneli (Moona Sihvonen) ja Anneli (Amanda Sivunen) löytävät kesälomallaan kirjekuoren Ruusukujalta ja päätyvät ostamaan niillä talon Rouva Ruusupuulta (Taini Rantanen).

–Voiko olla mitään mielenkiintoisempaa alkuasetelmaa näytelmälle, kun aloittaa kesäloma parhaan kaverin kanssa omistamassaan täydellisessä talossa, teatterintekijät kysyvät.

Lavasteita ovat nikkaroineet Tauno Vainio ja Jouni Lehtinen.

onneli ja anneli IMG_4277.jpg
Teatteri Hirvenpään ensikertalainen Anttoni Eklöf on näytelmässä orpolapsi. Taustalla puuhastelee Annelia esittävä Amanda Sivunen.

Naapureina Onnelilla ja Annelilla on paljon eriskummallisia ihmisiä. Ensimmäisenä tytöt tutustuvat naapurin hassuihin kukkahattutäteihin Tingelstiina ja Tangelstiina Vappusiin (Erja Urvikko-Vainio ja Taini Rantanen). Kaksikko kasvattaa pölyhuiskia ja ilmapalloja kotipuutarhassa.

Tyttöjen talon vieressä sijaitsevassa pikkuruisessa nukkekodissa asuu Vaaksanheimon pikkuruisten ihmisten perhe.

Naapuriin muuttaa myös orpokoti lapsineen. Orpokotia johtaa sotilaallinen ja julma Minna Pinna (Jenna Vasamaa). Naapurissa asustaa myös epäluuloinen vanhapiika Rosina Rusina (Sini Viitanen), hän vahtii päivät säästöpossujaan.

Tarina lähtee teatterintekijöiden mukaan todelliseen vauhtiin, kun orpokodista karannut lapsi, Pekki, ilmestyy tyttöjen kuistille. Silloin alkaa hurja seikkailu, jossa mikään ei ole mahdotonta.

Korjattu 3.6. klo 9.50: Tehty roolituksen muutoksiin liittyvät nimivaihdokset.

Tapahtumatiedot

Onneli ja Anneli -näytelmä Metsäpirtillä, Salmenojantie 2412 Vampula; 10 esitystä 15.6.–7.7.: la 15.6., su 16.6. ja su 7.7. klo 14 sekä su 16.6., ti 18.6., ti 25.6., to 27.6., ti 2.7., to 4.7. ja su 7.7. klo 18

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 78 e/vuosi.

Tilaa