Ladataan ilmoitusta

Hullu puhallus soi taas – nuoria soittajia ilmoittautunut melkein 250

Edellisessä kilvassa vuonna 2022 tuubaa soittanut kaarinalainen Einari Järvinen voitti 2009 tai myöhemmin syntyneiden sarjan. Kuva: Hullu puhallus/Joona Nieminen
Edellisessä kilvassa vuonna 2022 tuubaa soittanut kaarinalainen Einari Järvinen voitti 2009 tai myöhemmin syntyneiden sarjan. Kuva: Hullu puhallus/Joona Nieminen

Noin 250 nuorta soittajaa on ilmoittautunut Huittisten Hullu Puhallus -tapahtumaan. Puhaltimet soivat 31.1.–2.2. Risto Ryti -salissa ja Huittisten musiikkiopistolla.

Paikallisten ja maakunnallisten soittajien lisäksi ilmoittautuneiden joukossa on lapsia ja ja nuoria esimerkiksi pääkaupunkiseudulta ja Lapista.

Kuudetta kertaa järjestettävä Hullu Puhallus perustuu aiempiin Jukka Perko -saksofonikilpailuihin. Idean isä Jukka Perko toimii edelleen tuomariston puheenjohtajana. Hänen lisäkseen tuomaristoon kuuluvat Elina Raijas, Tero Toivonen, Minna Kajander, Anna-Kaisa Pippuri, Marja Ikonen sekä Anne Lehtomäki-Koskinen.

Hullussa puhalluksessa on ikäsarjoittain etenevä puhallinsoittajien Kisailu solisteille ja ryhmille sekä kaikille puhallinsoittajille, orkestereille ja yhtyeille avoin Kuunnelmus. Lisäksi Videokuunnelmuksen osallistujat saavat palautteen videotallenteena lähettämästään esityksestä.

Musiikkiopiston tiedotteessa todetaan että kisailun suuren suosion vuoksi sen esityksiä on jouduttu karsimaan esikarsinnalla. Kaikille ilmoittautuneille tarjotaan kuitenkin mahdollisuus saada palautetta ammattilaisilta joko Kuunnelmuksessa tai Videokuunnelmuksessa.

Kisailussa kuullaan noin 30 solistia ja 20 ryhmää. Kuunnelmukseen on ilmoittautunut noin 40 solistia säestäjineen, ja sen ryhmissä esiintyy viitisenkymmentä soittajaa.

Tapahtuman ensimmäisenä päivänä 31.1. Huittisten musiikkiopistolla esiintyvät paikalliset ja lähialueiden soittajat Kuunnelmuksessa.

Lauantaina Kuunnelmus jatkuu musiikkiopistolla. Risto Ryti -salissa käydään lauantaina Kisailun solistisarjat ja osa ryhmäsarjasta finaaliin saakka. Sunnuntaina vuorossa ovat loput ryhmien Kisailut.

Tapahtuman kaikki tilaisuudet ovat yleisölle maksuttomia. Finaalit alkavat Risto Ryti -salissa lauantaina klo 18 ja sunnuntaina klo 16.

Huittisten Hullu Puhallus -tapahtuman järjestää Huittisten musiikkiopisto. Tapahtumaa tukee taloudellisesti Alfred Kordelinin säätiön Huittisten rahasto.

LUE MYÖS Kipinöivää, maagista ja valovoimaista – soitto soi viime vuodelta siirretyssä Hullussa Puhalluksessa

Tapahtumatiedot

Huittisten Hullu Puhallus -tapahtuma 31.1.–2.2. Risto Ryti -salissa ja Huittisten musiikkiopistolla. Finaalit Risto Ryti -salissa la 1.2. klo 18 ja su 2.2. klo 16.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 78 e/vuosi.

Tilaa