Ladataan ilmoitusta

Teatteri Korppi kantaesittää Hissi-näytelmän Keikyän Honkolassa

Koronan aikana näytelmän ydin kypsyi ja tiivistyi.

Jarmo Salon roolihahmo on Taneli Haapakorpi.
Jarmo Salon roolihahmo on Taneli Haapakorpi.

Keikyäläinen Teatteri Korppi oli yksi teattereista, joka joutuivat perumaan koronan vuoksi kevään teatteriesitykset. Sunnuntaina 9.8. on kuitenkin Kyllikki ja Jarmo Salon Hissi-näytelmän kantaesitys Kulttuuri- ja kierrätyskeskus Perikuvan tiloissa Keikyän Honkolassa.

Salot vastaavat yhdessä käsikirjoituksesta.

Jarmon aluetta ovat ohjaus ja dramaturgia. Kylliki huolehtii musiikista, puvustuksesta ja lavastuksesta.

menoksi_hissinäytelmä2.JPG
Kyllikki Salo on näytelmän Marketta Ström.

–On ollut ilo huomata myös Kyllikin muovautuvaisuus ohjattavana ja valmiudet heittäytyä näytelmän tekoon uutena näyttelijätulokkaana, toteaa Jarmo, joka on Hissin toinen näyttelijä.

–On suuri kunnia olla Jarmon vastanäyttelijä. Hän on ollut ensitapaamisestamme lähtien idolini, Kyllikki kertoo.

–Ennen muuttoamme Keikyään kaksi vuotta sitten, kävin katsomassa lähes kaikki Ramppi-teatterin harjoitukset ja näytelmät, joissa Jarmo näytteli. Vuonna 2017 pääsin paikkaamaan suurehkoa roolia Rampin riveihin. Se oli ensimmäinen kerta, kun sain ylipäänsä näytellä ja vieläpä Jarmon kanssa, Kyllikki jatkaa.

Hissi-näytelmän ääni- ja valopöydän ääressä istuu vammalalainen Pia Lehtimäki.

menoksi_hissinäytelmä.JPG
Hissi-näytelmässä on sekä monologeja että dialogia.

Hissi koostuu sekä näyttelijöiden monologeista että heidän dialogistaan.

–Siksi se poikkeaa merkittävästi viime vuonna nähdyistä Teatteri Korpin Kesämökkivuokralaiset –komedian ja Selviytyvät-näytelmän tyylilajeista.

–Koronan aikana Hissin ydin sai kypsyä ja tiivistyä, Jarmo sanoo.

Kyllikin mukaan ihmissuhde on otollinen alusta draamalle.

–Herkullisten näytelmähahmojen Marketta Strömin ja Taneli Haapakorven tiet ovat ristenneet menneisyydessä ja on aika uudelle yhteentörmäykselle. Väkevä ja räiskyvä tarina kietoo sisäänsä kaksi ihmiskohtaloa, jotka ovat ponnistaneet omilla tavoillaan köyhistä oloista maailmankartalle, hän kuvailee.

Tapahtumatiedot

Hissi-näytelmän kantaesitys Perikuvassa, Honkolantie 23, su 9.8. klo 18

Esityksiä kaikkiaan kymmenen, viimeinen su 4.10.

Esitykset puolitäydelle katsomolle koronasuositusten mukaan

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa