Muutama vuosi sitten rakennutin maatilalleni kuivurin, jonka ajorampin sivuista hienojakoinen hiekka tuppasi valumaan pois isompien kivien välistä pois varsinkin rankemman sateen satuttua. Kun rakennustöiden jälkeen teki myös mieli hieman hemmotella itseä, syntyi idea rampin reunustojen muokkaamisesta kivikkopuutarhaksi.

Ramppi, jonka sivu osoittaa länteen, on kiveä ja hiekkaa. Sitä ympäröi sepelillä peitetty piha, jonka pohjamaakin on hiekkaa. Kyse on siis todella kuivasta ja paahteisesta paikasta. Itse en moiseen paikkaa olisi uskaltanut istuttaa mitään, mutta biologiystäväni Sini Virtasen mukaan paikka oli aivan sopiva kivikkopuutarhalle.

–Sekoitetaan hiekkaan hieman multaa sen vuoksi, että orgaanista ainesta enemmän sisältävä multa sitoo kosteutta hiekkaa paremmin ja tämä taas estää maa-aineksen valumista, hän totesi.

Kasvillisuutta ei paikasta tarvinnut juuri lopetettujen rakennustöiden ansiosta poistaa. Ei siis muuta kuin istuttamaan. Istutusvaiheessa hiekkaan sekoitettiin mullan lisäksi myös puutarhakalkkia.

–Kivikkokasvit ovat niin vaatimattomia, että ne eivät tarvitse mitään muuta hoitoa kuin välillä hieman kalkkia. Ne nimittäin pitävät emäksisestä maasta, ystäväni totesi.

Luottamusta kivikkokasvien sitkeyteen löytyi rutkasti.

–Nämä ovat niin takuuvarmoja kasveja, että poistin mullankin juurten ympäriltä, kun tulimme linja-autolla, hän totesi ja esitteli suopayrttiä, mäkimeiramia, helminukkajäkkärää ja verikurjenpolvea.

Lisäksi sain istuttamiseen osallistuneilta ystäviltäni kivikkopuutarhaan ruusujuurta, hopeahärkkiä, syysleimua, ajuruohoa, ketoneilikkaa, sinipiikkiputkea, marunaa, mehitähtiä ja maksaruohoja. Kokeilun vuoksi istutimme myös jo koko kesän pihaistutuksissa palvelleen alppikukan ja tummanpunaisen maksaruohon penkereeseen.

Kuivissa olosuhteissa viihtyvät kasvit tuoksuvat usein voimakkaammin kuin muut. Kivikkopuutarha on siis todellinen pölyttäjien keidas, jossa aina jokin kasvi on kukassa vuorollaan keväästä myöhäiseenkin syksyyn.

Kasveja pyrittiin istuttamaan melko ylös, sillä ne leviävät rinteessä helpommin alaspäin. Korkeat kasvit laitettiin toiseen päähän luiskaa ja matalat toiseen. Istutusten lomaan aseteltiin myös nyrkinkokoisia kiviä riveiksi. Rivit auttavat ottamaan tukea jalalle rikkakasveja kitkiessä.

–Jos kivikkopuutarhan perustaa keväällä, niin ensimmäisenä vuonna sitä pitää kyllä kastella. Syksy on melkeinpä parempaa istutusaikaa kuin kevät. Kasveja ei tarvitse silloin kastella niin paljoa ja ne saavat kasvattaa juuria rauhassa ennen maan jäätymistä. Sitä myötä ne saavat keväällä etumatkaa rikkaruohoihin nähden, kertoi Sini Virtanen.

Istuttamisen jälkeen olo hieman epäuskoinen. Niinköhän vain tuossa mitään alkaisi kasvaa. Syksyn edetessä varmistelin vielä, että rikkakasvien ilmaantuminen hidastuisi, levittämällä istutusten väleihin puuhaketta. Toki hake myös estää istutettujen kasvien leviämistä ja hieman happamoittaa maata, jolloin kalkitsemista ei kannata unohtaa.

Kuinkas sitten kävikään. Nyt kivikkopuutarha on saanut olla omissa oloissaan neljän talven yli. On nähtävissä, että kaikki istutetut perennakasvit ovat vielä hengissä, mutta osa niistä on levinnyt paremmin kuin muut. Kun istutuksen jälkeen kasveja oli harvakseltaan, ovat ne nyt ottaneet toivotusti tilansa. Kaikkein parasta on, että kivikko ilahduttaa vuodesta toiseen todellakin minimaalisella hoidolla. Siitä on lähinnä pitänyt nyppiä pois yksittäisiä suolaheiniä, maitohorsmia ja voikukkia.

Kivikon menestyjiin kuuluu kauniisti kukkiva, saippuan raaka-aineenakin käytetty suopayrtti ja mausteeksikin soveltuva mäkimeirami sekä helminukkajäkkärä, lajit jotka tulivat paikalle paljasjuurisina. Matalista kasveista hopeahärkki, ketoneilikka, ajuruoho ja syysleimu ovat levinneet kauniisti kukkiviksi matoiksi siitäkin huolimatta, että ne maistuivat jäniksille talvella. Leikkokukkakimppuihin ryhtiä ja näköä tuovat hopeanharmaat marunat rehottavat.

Jotkut kasvit ovat levinneet kukkapenkin ulkopuolelle, sepelille, ja viihtyvät siellä paremmin. Tällaisia ovat muun muassa ketoneilikka ja sinipiikkiputki.

Kivikosta nousi myös yllätys, nimittäin ukontulikukka. Kasvi jota ei istutettu, eli sen siemenet tulivat luultavasti maata muokatessa pintaan. Ukontulikukkaa on pidetty rautakautisten asumusten indikaattorikukkana. Sen siemenet säilyvät maan alla itämiskykyisinä pitkiä aikoja ja alkavat usein itää kaivutöiden jälkeen päästyään lähelle valoa. Pitkän varren päähän kasvavaa kukintoa on käytetty rautakaudella soihtujen materiaalina. Saattaapi olla, että joku on kyseisellä tontilla siis joskus kävellyt tervaan kastettu tulikukkasoihtu kädessään.

• perenna
• kivikkopuutarha

Kommentoi