Ladataan ilmoitusta
Kiikka 23.8.2017 16:43Tilaajille

Talan talo on vinha vaikka vanha

Teksti ja kuvat: Mikko Perttunen

Kiikassa kivenheiton matkan päässä Kokemäenjoesta seisoo noin vuonna 1850 rakennettu Talan talo, jonka seinillä olisi tarina jos toinenkin kerrottavanaan. Tila on ollut jo yli kolmesataa vuotta saman suvun hallussa, vuorossa on yhdeksäs sukupolvi.

–Tämä on ollut koko olemassaolonsa ajan tavallinen talonpoikaistalo, ei mikään herraskartano, Yrjö Tala kertoo.

1700-luvun puolivälissä tuolloinen Talan tilan jaettiin Yli- ja Ala-Talaksi, joista Yli-Tala päätyi toisen suvun haltuun. Ala-Tala oli aikanaan ratsutila eli rustholli, jolla oli velvollisuus lähettää tietty edustus sotaväkeen. Vielä Yrjö Talan isoisä käytti titteliä rusthollari. Huittislaisia saattaa kiinnostaa, että talosta lähti aikanaan erään veljessarjan nuorempi poika isännäksi Huittisten Junttilaan. Hänen jälkikasvuaan oli suoraan alenevassa polvessa Risto Ryti äitinsä puolelta.

<
Tilaajalle

Haluatko lukea koko artikkelin?

Artikkeli on luettavissa Lauttakylä-lehden tilaajille. Voit tilata myös vuorokauden lukuoikeuden kaikkeen lauttakyla.fi sisältöön 3 eurolla.

Voit uusia aiemman tilauksesi käden käänteessä kirjautumalla ensin OmaLauttakylä-palveluun omalla tunnuksellasi.

 

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa