Ladataan ilmoitusta
Uutiset 25.5.2024 10:00

Sataedussa juhlitaan noin viittäsataa kevään aikana valmistunutta

Sataedussa juhlitaan toukokuun viimeisellä viikolla noin viittäsataa kuluvan kevään aikana valmistunutta tai lähipäivinä valmistuvaa. Huittisissa, Harjavallassa, Kokemäellä, Nakkilassa ja Ulvilassa valmistuneiden Sataedu-gaala järjestetään Kokemäellä tulevana keskiviikkona.

Suurin osa valmistujista on suorittanut ammatillisen perustutkinnon. Oppilaitoksen tiedotteessa todetaan myös, että ammatti- ja erikoisammattitutkintojen suosio on jatkunut viime vuosien tapaan. Myös väyläopintojen suorittaneiden eli suoraan jatko-opintoihin pääsyn Satakunnan ammattikorkeakouluun mahdollistaneiden määrä on kasvussa.

Tutkinnon suorittajien lisäksi Sataedusta on valmistunut hoiva-avustajia sekä ammattitaitoaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan uudella osaamisalalla tai tutkinnon osilla vahvistaneita.

Valmistujien joukossa on myös kymmenen yhdistelmätutkinnon eli Sataedussa ammatillisen perustutkinnon ja Kankaanpään yhteislyseossa ylioppilastutkinnon suorittanutta opiskelijaa.

Sataedun opiskelijoista enemmistö, noin 70 prosenttia on aikuisopiskelijoita, joten heidän osuutensa valmistujistakin on suuri.

Huittislaisia valmistuneita kevään listalta löytyy yksitoista.

Kristiina Dresvyankina, Terhi Mäntyvaara ja Fatma Yangin ovat valmistuneet lähihoitajaksi ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalalta.

Amanda Lehtinen on valmistunut lähihoitajaksi sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalalta.

Sari Hannula on valmistunut hoiva-avustajaksi.

Roope Isokallio on valmistunut autonkuljettajaksi.

Vili Kumpusalo, Kalle Rehakka, Santeri Ruusunen, Tommi Uusi-Rantala ja Matias Valtonen ovat valmistuneet yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa