”Aloitus piirissä käsi kädessä, oma pari pojan oikealla puolella. Niiaukset musiikin äänimerkkiin kiihtyvästi, viimeiselle iskulle oikean jalan polkaisu.”
Katrillin mielekkyydestä Lauttakylän lukion wanhat Jemina Teiksala, Malgorzata Beniak, Hilma Lehtimäki, Kaisa Lahtinen, Anna-Stiina Haavisto, Ilona Nikko ja Kerttu Leikkanen ovat kahta mieltä.
Ensin ollaan joukolla melkein sitä mieltä, että katrilli on vähiten innostava tanssi yhdeksän ”virallisen” tanssin listalla, joka perjantaina Huittisten Tahto Areenalla läpitanssittiin kolme kertaa.
Lahtinen on kuitenkin sitä mieltä, että hänelle katrilli on ykkönen. Suosikkitanssiaan he pohtivat toimittajan pyynnöstä.
”Promenadi/perhosotteessa parin kanssa piirin kehällä, kasvot vastapäivään. Jokainen kohta kestää 4 kävelyaskelen verran.”
Cicapo on Leikkasen suosikki.
Tanssi.net tietää kertoa että cicapo eli kikapo on väännös Picador-marssin nimestä. Marssin sävelsi Max Oscheit ammoin 1889.
”Muodostetaan neljän parin sola ja odotetaan alkusoiton ajan omilla paikoilla. Nainen marssii kolme askelta miestä kohti, niiaa ja marssii takaisin alkuasemaansa. Mies marssii kolme askelta naista kohti, kumartaa ja marssii takaisin alkuasemaansa.”
Beniakin suosikkia virginia reeliä tanssitaan niin sanotuissa solissa.
Tahto Areenalla Lauttakylän lukion 22 parista tulee neljä solaa. Tanssissa ollaan silti tekemisessä usean parin kanssa.
”Oikea jalka astuu eteen kuvitellun neliön oikeaan yläkulmaan, vasen neliön vasempaan yläkulmaan, oikea neliön oikeaan alakulmaan ja lopuksi vasen neliön vasempaan alakulmaan. Samalla kädet liikkuvat ylös oikealle, ylös vasemmalle, alas oikealle ja alas vasemmalle napsauttaen sormia.”
Rock ei ole ikiaikaisen vanha tanssi, mutta Huittisissakin se on ollut jo pitkään wanhain tanssien ohjelmassa. Se on Teiksalan, Lehtimäen, Haaviston ja Nikon suosikki. Vauhtia rockiin he ja muut saavat Elviksen Jailhouse Rockista. Se rokki on vuodelta 1957.
Juontaja Verneri Lehtinen on sitä mieltä, että pelkkä katsominen saa hikikarpalot kihoamaan. Juontajapari Perttu Kannisto on samaa mieltä.
Tanssijoiden syke laskee välillä, kun lavalle nousee lukion bändi.
Tanssiaisten loppua kohden meno taas yltyy. Wanhojen oma tanssi on Peppiina Mäkitalon, Julia Kaasalaisen, Eemil Niemisen ja Tuukka Välimaan kehittelemä. Musiikin Kalinkoineen päivineen miksasi Henrik Lehtinen.
Juontajat korostivatkin, että siitä esityksestä opettajat Sanna Höylänen ja Sami Minkkinen eivät ota mitään vastuuta.
Kursiivilla olevat tanssitiedot peda.netistä, historiallisten tanssien verkkosivulta tanssi.dy.fi ja tanssi.netistä. Jutussa mainittujen tanssien lisäksi Tahto Areenalla nähtiin avaustanssi, tango, Petrin piirivalssi ja Salty dog rag. Mutta ei – tänäkään vuonna – toimittajan suosikkia Lambeth walkia.
Päivitetty ma 20.2. 8.41 nimitiedoilla.
KATSO lisää kuvia kuvagalleriasta
Kommentit
Kommentoi asiallisesti
Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.
Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.